ME PISTIMME POLKAKSI

Tässä kuvaus eräästä erikoisesta työpäivästäni joulukuussa 2019. Työpäivä alkoi omalla osastollani tavanomaisin toimin ja jatkui kuntoutujien sekä työtovereiden tapaamisilla. Puoli tuntia ennen kuntoutujien lounasaikaa menin jaksokuntoutujien osastolle. Valmistauduin ohjaamaan heille liikunnallisen tuoliryhmän. Jaksohoito-osaston kuntoutujat ovat pääasiallisesti muistisairaita ja omaishoidettavia.


Jaksohoito-osaston päiväsalissa istuskeli jo muuttamia kuntoutujia. Hoitajat toivat heitä paikalle koko ajan lisää. Eräs iäkäs, tuolissa jo istuva pienikokoinen nainen nousi lähteäkseen paikalta. Kerroin, että tässä alkaa kohta pientä ohjelmaa ja musiikkiakin on. Hän totesi, ettei ohjelma häntä kiinnosta ja teki lähtöä päiväsalista. Sain hänet kuitenkin suostuteltua jäämään kertomalla, että hän voi halutessaan jäädä paikalle pelkästään kuuntelemaan ja katselemaan. Siinä samalla kaikki liikkumishetkeen osallistuvat oli saateltu paikalle: miehiä ja naisia oli yhteensä kahdeksan.


Kultainen harmonikka

Olin jo aiemmin valinnut ryhmää varten mielestäni sopivan musiikin: Kultainen harmonikka. Levy alkoi kahdella valssilla, joiden alkutahdit saivat ryhmäläiset liikehtimään tuolissaan musiikin rytmissä joko ohjaukseni mukaan tai omaa koreografiaansa toteuttaen. Myös tämä iäkäs pienikokoinen, hauras nainen teki sekä ohjaamiani liikkeitä, että myös omia sovelluksiaan niistä. Ryhmäläisten kasvot loistivat ja joku hihkaisi, että tämä on sitä tuttua, hyvää musiikkia.
Sitten seurasi kaksi vauhdikasta polkkaa.

Ensimmäisen soidessa tuo pieni iäkäs nainen kysyi minulta saisiko tanssia:
– Haluaisin niin!

Sanoin, että totta kai.

– Otan vielä tuon rollaattorin kaveriksi,
hän sanoi ja ponnahti tuolilta seisomaan rollaattorista tukea ottaen.

SITTEN TAPUTIMME RYTMIÄ

Kohta hän oli täydessä vauhdissa keskellä lattiaa polkan tahdissa hypäten ja rollaattoria vauhdikkaasti käännellen ja hypittäen. Samaan aikaan me tuolissa istujat hypitimme jalkojamme ja taputimme naiselle rytmiä. Naisen tanssi jatkui vielä toisen polkan loppupuolelle. Sitten hän tuumasi tarvitsevansa huilia ja palasi paikalleen istumaan. Jatkoimme liikkumishetkeämme istuen. Jokaisella ryhmäläisellä oli hymy noussut korviin. Heidän kasvonsa loistivat liikkumisen ja luovuuden riemusta.

– Ihmeellinen hetki, ajattelin!

Olin uskaltanut antaa ryhmäläisille henkistä tilaa olla ja toimia enemmän kuin koskaan aiemmin yli 20-vuotisella urallani. Erityisesti olin antanut tilaa tuolle pienelle vanhalle naiselle ja se innosti häntä toteuttamaan omaa intohimoaan. Lisäksi olin myös itse uskaltanut heittäytyä mukaan jonkinlaiseen luovuuden virtaan. Se tuotti riemua niin minulle kuin ryhmäläisillekin. Parasta Etelä-Savoon –hankkeeseen osallistuminen antoi minulle uskalluksen heittäytyä tilanteeseen mukaan ja myös rohkeuden tehdä tilaa iäkkäiden muistisairaiden luovuudelle. Kiitos Parasta Etelä-Savoon, jatkan kokemuksesta innostuneena luovuuden polkua eteenpäin, pienin askelin.

Blogiteksti on aikaisemmin julkaistu myös Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun TKI-blogissa. 

Teksti ja kuvat:
Satu Auvinen-Leinonen
Fysioterapeutti
Kangasniemen Lähikuntoutusosasto
Essote Terapiapalvelut

Satu Auvinen-Leinonen on mukana Parasta Etelä-Savoon – taide-, kulttuuri- ja luonto-osaamista sote- ja nuorisoalojen toimijoille -hankkeessa. Hanketta toteuttavat 1.1.2019–31.12.2020 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ESSOTE ja Savonlinnan Seudun Kolomonen ry. Toteutusta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Savon ELY-keskuksen kautta. 

Lisätietoja:
www.xamk.fi/parastaes
www.facebook.com/parastaes 
seuraa somessa #parastaes